Rakas novascotiannoutajamme Peppi on poissa. Hulivilin Feel The Power 15.2.2002- 28.6.2010 
Peppi meni huonoon kuntoon kesäkuun puolivälissä, toinen tassu turposi ja täyttyi nesteestä. Peppi sai syötyä reiän ihoon yön aikana, tassuun sattui siis ilmeisesti tosi kovasti. Pepin toinen takajalka oli myös kipeä, joten käveleminen oli hankalaa. Silloin ajattelin, että ei taida Pepillä enää paljoa olla aikaa jäljellä. Vointi kuitenkin koheni antibiooteilla ja kipulääkkeellä, tosin etutassu ei juuri parantunut. Juhannuksena sitten toisellekin etutassulle kävi sama juttu, sitä tosin Peppi ei päässyt kalvamaan niin pahasti, kun tassuissa oli sukat ja kauluri kaulassa. Liikkuminen tuli valitettavasti tuskalliseksi, maanantaina jo lähes mahdottomaksi, Peppi oli kannettava ulos tarpeilleen. Ja Peppi joka ennen söi kaiken näkemänsä ruoan, jätti nappulat syömättä. Hieman sain sen syömään juustoa, raakaa jauhelihaa ja jäätelöä. Juhannuksena Pepille tuli suuhun myös nestepaise, joka osaltaan vaikeutti tuota syömistä. Elämäni raskaimman juhannuksen aikana kypsyi päätös, että Peppi on pakko viedä nukutettavaksi ja päästää tuskistaan, se oli se viimeinen palvelus joka Pepille piti tehdä. Sen silmissä oli niin tuskainen ja armoa pyytävä katse, kun maanantaina makoili terassilla eikä enää päässyt juuri liikkumaan. Sunnuntaina Peppi sai vielä hyvästellä tärkeän ihmisen, äitini, joka paljon hoisi Peppiä näinä Pepin viimeisenä kahtena vuotena. Äitini näkemisestä Peppi piristyi ja vinkui kun kuuli, että toiset koirat hakivat palloa, eikä Peppi päässy enää liikkeelle. Nouto kun oli sen intohimo. Tyttäremme Iida 2v. oli niin ihana, kun sanoin sille, että “Peppi on pipi, meidän täytyy viedä se lääkäriin.” Iida sanoi siihen luottavaisena: “Isi laittaa laastarin.” Voi kun tähän pipiin olisikin auttanut vain laastari..
Kun Pepin jalkoja kuvattiin maaliskuussa ja eläinlääkäri sanoi jalkojen olevan pahasti nivelrikkoiset ja vääntyneet sekä kehotti miettimään eutanasiaa, jos koiran vointi menee huonommaksi uudesta lääkityksestä huolimatta, niin se kyllä pysäytti. Mutta en silti olisi uskonut, että yhteinen aikamme kestäisi sen jälkeen vain 3 kuukautta…
Ikävä on kova, koimme Pepin kanssa niin paljon kaikenlaista. Onneksi meillä on paljon ihania muistoja ja paljon kuvia…
Tässä vielä tämmöinen runo, joka minulla on tuolla Ronjankin omalla sivulla. Tämä lohduttaa…
VANHAN KOIRAN TOIVE
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä,
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän, mutta älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta,
tulevaa ei kannata surra,
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa, anna minun mennä.
Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun,
pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä jota minulle osoitat,
vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä, jonka täytyy tehdä päätös,
olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina.
Älä anna turhaan sydämesi itkeä.
Kirjoittaja tuntematon
Kiitos paljon kaikille tekstiviestein, sähköpostilla, vieraskirjan ja facebookin välityksellä suruun osaa ottaneille! Teidän sananne ovat lämmittäneet ja on ollut ihana kuulla, että Peppi on ollut myös muille kovin tärkeä koira. Kyllä Peppi jätti sydämeeni ison tollerinkokoisen aukon. Ehkä meillä joskus vielä tepastelee tollerinpentu, kunhan Iida on vähän isompi ja koiramäärä antaa myöten.
Tässä muutamia kuvia Pepistä, osassa Kaneli seurana, samanväriset koiruudet. Ne kuvat on otettu reilu pari viikkoa ennen Pepin kuolemaa, kaulurikuva su 27.6.2010.




LISÄKSI VIELÄ KASVATTIKUULUMISIA
Sijoituskoirani Susa (Lodette’s Dandelion) on kerennyt käydä junioriluokassa näyttelyissä jo kolme kertaa, Äänekoskella, Jämsänkoskella ja Pieksämäellä. Saaden yhden H:n ja kaksi Eh:ta tosi kivoilla arvosteluilla. Myös Kerttu (Lodette’s Cinnamon Stick) teki näyttelydebyyttinsä Pieksämäellä saaden junioriluokasta hienosti Erin. Kerttu oli kehässä kanssani ja kovasti oli emäntänsä perään, mutta silti meni ihan kivasti.
Pieksämäellä oli myös (ja yli 70! muuta cavalieria) kasvattini Wili (Lodette’s Lucky Charmer), joka sai avoimen luokan uroksista hienon tuloksen Eri4. Oli kiva nähdä Wilikin pitkästä aikaa. Samana päivänä Ilonan pentu Bella (Lodette’s Maximal Red Beaty) teki myös näyttelydebyyttinsä Helsingin pentunäyttelyssä juuri 5kk:n iässä voittamalla pienet narttupennut kp:n kera ja oli siten PNP2. Ja pentuja oli näyttelyssä 7 kpl, eli hieno saavutus!
Susalta tarkastettiin myös 5.6.2010 virallisesti silmät ja polvet. Polvet olivat 0/0 ja silmät muuten täysin kunnossa, mutta niistä löytyi kolestrolikertymiä, samoja mitä Lotaltakin löytyi viime vuonna. Kiteet ovat vaarattomia, eivätkä haittaa koiran elämää ja ne voivat myös hävitä itsestään. Cavaliereilla näitä pidetään perinnöllisinä, tosin meille Lotan silmät tutkinut eläinlääkäri sanoi, että myös rasvainen ruoka voi aiheuttaa niitä.. (*harmaita läikkiä, jotka jopa paljaalla silmällä erottaa. Perinnöllinen KORNEADYSTROFIA (kolesterolikertymä) tarkoittaa esimerkiksi rasvakristallien kerääntymistä sarveiskalvon keskiosiin, sen pinta- ja keskikerrokseen, ovaalin muotoiseksi samentumaksi. Sairauden epäillään periytyvän autosomaali resessiivisesti. Lähde Kennellitto.)
Fridan ainoan pentueen pennut, eli Lodette’s C- pentue, täyttävät perjantaina 2.7.2010 vuoden! Paljon onnea Chaka, Kaapo, Eetu, Bella ja Kerttu!